Kansantanssiluokittelun tulokset

29.4.2018

Karjalaisen kansantanssin voimannäyttö Tampereella


Kansainvälistä tanssin päivää vietettiin tänään Karjalaisen Nuorisoliiton Kevätpäivät -tapahtuman pääjuhlassa, Walpurin varvastus -konsertissa, Tampereen Sampolassa monisatapäisen yleisön ja esiintyjäjoukon voimin. Konsertin esiintyjinä nähtiin Kevätpäivät -tapahtuman esiintyjiä sekä Joensuulaisen Nuorisoseura Motoran Pelmakat ryhmä.

Karjalaisen Nuorisoliiton valtakunnallista Kevätpäivät -kulttuuritapahtumaa vietettiin Tampereella 27.-29.4. Tapahtumaan osallistui yli 350 kansantanssin harrastajaa eri puolilta maata. Myös yleisöä oli runsaasti paikalla seuraamassa viikonlopun kansantanssikonsertteja. Käytännön järjestelyistä huolehtivat Ahjolan Tanhuajat ja Tampereen Työväenopiston Tanhuajat.

Järjestäjien mukaan Kevätpäivät onnistuivat odotusten mukaisesti. Tunnelma oli lämpimän yhteisöllinen, osallistujat olivat tyytyväisiä ja Sampolan modernit tilat tarjosivat hienot puitteet tapahtumalle.

26 kansantanssiryhmää otti osaa kansantanssiluokitteluun, jossa ammattilaisraati arvioi ryhmien esitykset, antoi niistä palautteen ja luokitteli ryhmät taitojensa mukaisiin taitoluokkiin. Korkeimpaan eli mestaruusluokkaan ylsi kolme kansantanssiryhmää: Troppu Helsingistä, Pääskyt Hämeenlinnasta ja Tiistai Tampereelta.

Lasten ja nuorten esityksiä arvioivat kansantanssin opettaja (amk) Jutta Wrangén, kansantanssin opettaja (amk) Liina Siimes ja FM, MuM Outi Sane. Aikuisten ryhmiä arvioivat kansantanssin opettaja Sari Suokas, FM Juha-Matti Aronen ja MuM Silja Palomäki.

Lasten esityksissä raatia ilahdutti lapsenomaisuus ja leikinomaisuus ohjelmissa. Ohjelmat olivat hyvin harjoiteltuja, tekeminen oli reipasta ja lapset olivat iloisia. Asut olivat tarkoin harkittuja. Nuorten kohdalla ohjelmakokonaisuudet olivat ryhmien taitotasoille sopivat ja monipuolisia kuvioita oli käytetty paljon. Aikuisten esityksissä ilahdutti tanssijoiden taitotaso. Kaikki ryhmät olivat teknisesti todella taitavia, ja lavalle tuotiin hyvin harjoiteltuja kokonaisuuksia. Kiitosta annettiin myös ryhmien puvustuksista, jotka olivat harkittuja ja aina ohjelmistoihin sopivia. Erityishuomiota sai kansallispukujen kaunis käyttö päähineitä myöten.

Kevätpäivät on Karjalaisen Nuorisoliiton vuoden päätapahtuma. Se kokoaa osallistujia lähes kaikista liiton jäsenseuroista tanssimaan, tapaamaan toisiaan ja juhlistamaan iloista karjalaisuutta.
 

Kansantanssiluokittelun tulokset 29.4.2018

 
Ryhmä SeuraLuokka

Vunukat, alle 7 v.

 
TaaperotPääkaupungin karjalaiset nuoret"Lasten ja aikuisten luontevaa yhdessä tekemistä."
NapsuPääkaupungin karjalaiset nuoret​"Raikas ja leikkisä kokonaisuus."

Vunukat, 7-10 v.

 
SilmutKokemäen Karjalaseuran vunukatTAITO
PeukaloisetHyvinkään kansantanssijatTAITOSARJA
KakkunassitImatran Seudun Karjalaiset ry NuoretTAITOSARJA
HimpulatKangasalan kansantanssijatVALIOSARJA
RieskuPääkaupungin karjalaiset nuoretVALIOSARJA

Vunukat, 11-14 v.

 
SuhinaHyvinkään kansantanssijatTAITOSARJA
KiurutHämeenlinnaTAITOSARJA
JengaPääkaupungin karjalaiset nuoretVALIOSARJA
VekaratVääksyn kansantanssijatTAITOSARJA

Nuoret, 15-20 v.

 
TyrniKarjalan NuoretVALIOSARJA
VunukatKokemäen karjalaseuran vunukatTAITOSARJA
TroppuPääkaupungin karjalaiset nuoretMESTARUUSSARJA
PääskytHämeenlinnaMESTARUUSSARJA

Aikuiset, avoin sarja

 
MaanantaiAhjolan TanhuajatTAITOSARJA
RoiguPääkaupungin karjalaiset nuoretVALIOSARJA
PitkoPääkaupungin karjalaiset nuoretVALIOSARJA
SorokoskaSorokoskaVALIOSARJA
SoppaPääkaupungin karjalaiset nuoretTAITOSARJA
VinkkaritTampereen NuorisoseuraVALIOSARJA
UsvaHyvinkään kansantanssijatVALIOSARJA

Aikuiset, yli 50 v.

 
BygaritAhjolan TanhuajatVALIOSARJA
TiistaiAhjolan TanhuajatMESTARUUSSARJA
LaahustajatJärvenpään kansantanssijatTAITOSARJA
PiirinkiHyvinkään kansantanssijatTAITOSARJA

 

 

 

     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     
     

 

Liitteet