Neljä ryhmää ylsi mestaruussarjaan

6.4.2014

Kansantanssiryhmien luokittelutapahtuma Kauniaisissa

Karjalaisen Nuorisoliiton valtakunnallinen Kevätpäivät -kulttuuritapahtuma järjestettiin Kauniaisissa kuluneena viikonloppuna. Tapahtumassa oli yli 400 osallistujaa, joista valtaosa lapsia ja nuoria. Järjestelyistä vastasi Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret ry. Osana Kevätpäiviä järjestettiin kansantanssiryhmien luokittelu. Viidessä luokittelukonsertissa esiintyi kaikkiaan 33 kansantanssiryhmää, joissa tanssijoiden ikähaitari oli 2−86 vuotta. Esitysten tasoa luonnehdittiin kauttaaltaan hyväksi. Tanssijoita säestäneet muusikot olivat taitavia ja reippaat lauluesitykset tukivat hyvin tanssia.

Kansantanssiluokittelun tulokset julkistettiin tapahtuman pääjuhlassa Kauniaisten Uudessa Paviljongissa sunnuntaina 6.4. Tervehdyssanat pääjuhlassa lausui kansanedustaja Antti Kaikkonen.  Ylimpään luokkaan eli mestaruussarjaan ylsi neljä ryhmää: Pääkaupungin Karjalaisten Nuorten Roigu ja Hyvinkään kansantanssijoiden Usva 15-20 -vuotiaiden sarjasta ja Nuorisoseura Katrillin Katrilli+Trilli  sekä Ahjolan Tanhuajien Tiistai-ryhmä aikuisten sarjasta.

Karjalaisen Nuorisoliiton kansantanssiryhmiä on mahdollisuus nähdä seuraavan kerran Karjalaisilla kesäjuhlilla Lappeenrannassa 13.–15.6.

Lisätietoja:
Karjalainen Nuorisoliitto
toiminnanjohtaja Hilkka Toivonen-Alastalo
puh. 050 563 6907
hilkka.toivonen-alastalo(at)karjalainennuorisoliitto.fi

Sarjakohtaiset luokittelutulokset 2014