Kansantanssikatselmuksen tulokset

22.3.2023

Karjalaisen Nuorisoliiton tämän vuoden kansantanssikatselmus järjestettiin Nokialla 18.3.2023. Katselmus kuului osana Kevätpäivät ja Kalkkareitten kulttuurikeikka -tapahtumaa, jonka toteuttivat yhteistyössä Karjalainen Nuorisoliitto ja Suomen Nuorisoseurat. Katselmuksessa esiintyi 21 kansantanssiryhmää, joiden lisäksi nähtiin 5 katutanssiesitystä. 

Katselmuksessa esiintyneet kansantanssiryhmät saivat esityksistään palautteen ammattilaisraadilta sekä luokituksen osaamisensa mukaiseen luokkaan. Raadin muodostivat kansantanssin opettaja (amk) Jutta Wrangén, tanssinopettaja (amk) Hanna Poikela ja FM Juha-Matti Aronen. Kolmen vuoden tauon jälkeen kansantanssijat olivat lähteneet innolla liikkeelle. Pitkä tauko näkyi jonkun verran harrastajamäärissä; ryhmät olivat keskimäärin hieman pienempiä kuin aikaisemmin. Positiivista oli, että pienetkin ryhmät olivat uskaltaneet lähteä liikkeelle. Vasta-alkajien suuri määrä ilahdutti ja loi uskoa tulevaan.

Esiintymisasuissa kansallispuku oli kunniassaan ja pukuja osattiin käyttää luontevasti. Esityksissä oli kuultiin paljon elävää musiikkia, ja soittajat olivat taitavia. Kontakti tanssijoiden ja soittajien välillä oli tiivistä. Tansseista polkka näytti olevan nyt muodissa. Tanssiesityksissä nähtiin yksinkertaisia, tyylikkäitä ratkaisuja, jotka toimivat hyvin. Harrastamisen ilo näkyi esityksissä. Nuorten ryhmät uskalsivat näyttää iloa ja muita tunteita. Kautta linjan näkyi luontevia parikontakteja, leikillisyyttä ja eri tavoin voimakasta ilmaisua. 

Parhaimpaan eli mestaruusluokkaan ylsi kolme ryhmää: PoppaSitko ja Riesku Pääkaupungin Karjalaisista Nuorista sekä Suhina Hyvinkään Kansantanssijoista. 

Oheisohjelmana tapahtumassa oli karjalanpiirakkapaja, afrotanssia, teatteripajoja, laululeikkipaja ja ohjaajien olohuone. Osallistujat saivat nauttia myös discosta, yhteislaulukaraokesta ja yhteistansseista.Osallistujapalautteessa kehuttiin tapahtuman yhteisöllisyyttä, lämminhenkisyyttä ja ylisukupolvisuutta. Olo oli kuin suuressa perhejuhlassa. 

 

KANSANTANSSIKATSELMUKSEN TULOKSET

 

Sarja: alle 7-vuotiaat

Pirhakka, Nokian karjalainen nuorisoseura

“Leikkiin ja arjen elementteihin luottava perinteikäs kokonaisuus, joka toi esille esiintyjien musikaalisuuden ja rohkeuden.”

 

Nasakka, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret

“Suloisia ja spontaaneja esiintyjiä. Piiristä haettiin turvaa. Livemusiikilla arvostetaan myös lasten ryhmiä”

 

Sarja: 7-16 -vuotiaat 

Napsakka, Nokian karjalainen nuorisoseura, TAITOLUOKKA

“Leikkiin luottava esityskokonaisuus. Tanssijat luottivat toisiinsa ja esiintyivät rohkeasti yhdessä ilman aikuista. Musiikin ja tanssin osien hahmottaminen on vahvuus.”

 

Aurinkomakrilli, Kangasalan Kansantanssijat, VALIOLUOKKA

“Hyvin harjoiteltu esitys, jossa oli rmonipuolisesti askelikkoja ja erityylisiä tanssilajeja. Vapautuneet soolot.”

 

Napsu, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret

“Esityksessä leikittiin rytmien kanssa ja revontulitanssi svengasi. Käsien ja tasojen käyttö sekä askelikkojen monipuolisuus oli hyvää. Kauniit asut.”

 

Jatuli, Tahdittomat, VALIOLUOKKA

“Tarkkaavaista tekemistä energiseltä ryhmältä, joka on nopeasti kasvanut tanssillisesti yhtenäiseksi.”

 

Riesku, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret, MESTARUUSLUOKKA

“Taitavaa rytmien vaihtelua ja ihailtavaa vartalon käyttöä. Tanssissa ja musiikissa oli hyvää svengiä. Valovoimainen ja irroitteleva ryhmä.”

 

Jarmankka, Tahdittomat, VALIOLUOKKA

“Energinen ja rohkea ryhmä, joka käytti tilaa monipuolisesti. Pitkä tanssikokemus näkyi voimakkaana tekemisenä ja hyvänä paritanssimisena.”

 

Pirpanat, Koski TL, TAITOLUOKKA

“Valloittavan ryhmän rytmit osuivat napakasti. Enkeliskahypyt erittäin taitavia, tauotkin olivat tarkasti paikallaan.”

 

Mynsterit & Jepyrit, Fikuleeri, TAITOLUOKKA

“Monipuolinen esitys, joka oli rakennettu lasten maailmaan yhdessä ryhmän kanssa. Innokas ryhmä rohkeasti oman tanssin takana.”

 

Suhina, Hyvinkään Kansantanssijat, MESTARUUSLUOKKA

“Vahva ryhmä, jonka raikkaus kumpusi tanssijoista. Tanssijoilla on uskallusta olla omina, erilaisina persooninaan. Kunniamaininta lavasäteilystä Onnille.”

 

Sarja: yli 16-vuotiaat

 

Maanantai, Ahjolan Tanhuajat, VALIOLUOKKA

“Sisäistettyä tanssia ja vapautunutta tekemistä. Tanssi ja musiikki hengittivät kiitettävästi yhteen.”

 

Hämmäys, Sottiisi Fun Club, TAITOLUOKKA

“Tanssissa, musiikissa ja pukeutumisessa ansiokas perinteen käytön tasapaino. Rohkea heittäytyminen peliin.”

 

Räiske, Kokemäen Karjalaseuran Vunukat, TAITOLUOKKA

“Vauhti, hurma ja liikkeen vuolas virta sitoivat kokonaisuuden. Ylisukupolviset juuret mukana tässä ajassa.”

 

Tiistai, Ahjolan Tanhuajat, VALIOLUOKKA

“Ryhmän näköinen lempeä kokonaisuus, jonka myötä tanssijat olivat lavalla kuin kotonaan. Tanssijoilla oli rauha ja luotto omaan pariin ja esityskokonaisuus oli vaihtelevasti ja monipuolisesti sommiteltu.”

 

Kotkan kansantanssijat, TAITOLUOKKA

“Läsnäoleva, esityksen hyvin haltuun ottanut ryhmä, joka oli lähtenyt rohkeasti kokeilemaan uutta.”

 

PoppaSitko, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret, MESTARUUSLUOKKA

“Tarkasti suunniteltu ja esitetty kokonaisuus, johon selkeät perinteen elementit toivat intensiivistä ja väkevää maustetta.”

 

Edustusryhmä, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret, TAITOLUOKKA

“Nopeasti kansantanssiin kasvanut ryhmä perinteen äärellä matkalla kohti suurta seikkailua”

 

Piirinki, Hyvinkään Kansantanssijat, TAITOLUOKKA

“Hyvin harjoiteltu kokonaisuus, jossa kevyttä ja ilmavaa tekemistä. Tanssijoiden välinen parikontakti erittäin luontevaa.”


Roigu, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret, VALIOLUOKKA

“Koko tilan täyttävä parvi, joka pysyi koko ajan tyylissään. Tanssijoilla oli vahvaa yhtenäistä ilmaisua ja osaamista, jossa hallittiin sekä uudempaa liikemateriaalia että paritanssityöskentelyä.”

 

Troppu, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret, TAITOLUOKKA

“Hyvä yhdessäolemisen meininki lavalla, jossa nähtiin katrillin liikelaajuuden moninaisuutta. Viimeinen tanssi sytytti ryhmän ja tanssijat kannattelivat esityksen loppuun saakka.”