Jatka tarinaa -tapahtuma Kansallismuseossa 27.2.

11.2.2019

Kalevalanpäivän aattona 27.2. Kansallismuseossa kerrotaan tarinoita lukuisissa tarinapajoissa Jatka tarinaa -tapahtumassa. Eri puolilla museota olevissa pajoissa jaetaan tarinoita kaikesta ihmiselämään liittyvästä: rakkaudesta, pukeutumisesta, noloista tilanteista, elämänohjeista ja tärkeistä paikoista, ja kuullaan kummitusjuttuja ja saunatarinoita. Pajoissa voi myös kokeilla runolaulua ja lavarunoutta.

Karjalainen Nuorisoliitto on yksi tarinapajojen järjestäjistä. Liiton toteuttamassa #juurihoidossa –sukutarinapajassa pääsee kertomaan tarinoita omasta suvusta. Samalla osallistujat voivat askarrella itselleen oman sukupuun. Paja järjestetään illan aikana kaksi kertaa: klo 16.15 ja 18.30, ja sen vetävät Hilu Toivonen-Alastalo ja Leena Rintala Karjalaisesta Nuorisoliitosta.

Jatka tarinaa -tapahtuman järjestävät Museovirasto ja Kansallismuseo yhdessä elävän perinnön suullisen ringin toimijoiden kanssa. Tapahtuma toteutetaan osana Unescon yleissopimusta aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Tapahtuma on samalla lähtölaukaus Kalevalanpäivänä eri puolilla Suomea kouluissa ja kirjastoissa pidettäville tapahtumille sekä sosiaalisen median #jatkatarinaa-kampanjalle.