Elävätkö murteet? Vastaa kyselyyn!

10.12.2020

Haastamme teidät mukaan kertomaan kokemuksista ja hankkeista murteiden parissa! Kyselyllä selvitetään, mikä on murteiden rooli tämän päivän yhdistysten ja muiden toimijoiden kentällä, miten murteita hyödynnetään ja minkälaista toimintaa murteisiin liittyy.

Vastanneiden kesken arvomme Kalevala-korun.
Vastaa kyselyyn 15.1.2021 mennessä täällä:

MURREKYSELY

Kyselyn perusteella järjestetään 18.3.2021 webinaari, jossa esitellään kyselyssä kertyneitä hyviä käytäntöjä eri puolilta Suomea. Webinaarin avulla pyritään myös vahvistamaan murteiden parissa toimivien yhdistysten välistä yhteistyötä.


Taustaa:

Murteet ovat keskeinen osa tämän päivän suullista perinnettä. Murteet ovat syntyneet aikana, jolloin suuri osa ihmisistä eli ja työskenteli koko ikänsä samassa kylässä tai pitäjässä. Nyky-Suomessa murre-erot ovat tasoittuneet esimerkiksi väestön liikkuvuuden ja tehokkaan tiedonvälityksen vuoksi. Perinteisten murteiden on ennustettu vähitellen katoavan, mutta näin ei ole käynyt. Murteiden arvostus on jopa noussut, ja murteita käytetään monissa tilanteissa identiteetin korostamiseksi. Murteet kiinnostavat ja murteita puhutaan nykyään avoimemmin.

Elävän perinnön suullinen rinki, Kalevalaisten Naisten Liitto ja Museovirasto haluavat nyt tehtävällä kyselyllä kartoittaa sitä, mikä murteiden rooli tämän päivän suomalaisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kentässä on, miten murteita hyödynnetään ja minkälaista toimintaa murteisiin liittyy.

Samalla kartutetaan Elävän perinnön wikiluetteloa suullisen perinteen sekä hyvien käytäntöjen osalta.

Elävän perinnön ringit ovat osa Unescon yleissopimusta aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista Suomessa. Suullinen rinki on perustettu vuonna 2018 alan toimijoiden verkostoksi ja yhteistyön kehittämiseksi. Sen toimintaan ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita.  

terveisin,

Sirpa Huttunen, Kalevalaisten Naisten Liitto
Leena Marsio, Museovirasto