Sakkola

#MinunJuureni -sarjassa nuoren polven karjalaistaustaiset henkilöt kertovat omista sukujuuristaan ja karjalaisuudestaan. Vuoden 2021 aikana esittelemme karjalaisia pitäjiä tarinoiden kautta.
Hankkeen toteuttavat Karjalainen Nuorisoliitto ja Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto. Yhteistyökumppanina on Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto.

Seuraa meitä myös Facebookissa!

Minun tarinani 

Irina Laine

Joulukuun alku vuonna 1939 Riiskan kylällä Karjalan kannaksella. Kiire on kova. Talvisodan joukot lähestyvät rajan takaa. Liikkeelle pitäisi lähteä ja kotitila jättää, ehkä lopullisesti. Mitä omaisuudesta ottaa, mitä jättää. Evakkomatkalle lähdettiin Riiskan kylästä ensimmäisten joukossa, rajalle kun oli vain 15 km. Ukkosten talossa valmistauduttiin myös lähtöön; Laina-isoäitini neljän lapsensa kanssa, joista äitini nuorimmaisena, 2-vuotiaana. Isoisäni Simo Ukkonen, oli kuollut edellisenä vuonna. 

Perille Punkalaitumelle päästiin, mutta täältä osoitetulle asutustilalle perhe ei vielä jäänyt vaan siirtyi Satakuntaan Köyliöön maatilaa asuttamaan. Kaikki lapset lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin, jossa ruotsin kieli tarttui niin, että äitini jopa väliaikaisesti unohti suomen kielen. Välirauhan aikana lapset palasivat Suomeen ja lopullisesti sodan päätyttyä. Maatilan hoidossa eläimineen oli Laina-isoäidillä iso työ, mutta tästäkin oli selvitty ja lapset jo auttelivatkin vanhempina. Itse en Lainaa koskaan tavannut, sillä hän kuoli jo vuonna 1962. Kuvat Köyliön kesäpaikan seinillä kuitenkin muistuttavat aiemmista sukupolvista ja heidän teoistaan. 

Oman äitini, Elina Laineen, kiinnostuksen kautta olen tutustunut karjalaisiin juuriini monelta kannalta. Kotiseutumatkoilla olen ollut kahdesti 2000-luvun alkupuolella. Toisella kerralla löysimme myös entisen kotitalon paikan Suvannon rannalta. Suurella niityllä ei taloja enää ollut, mutta kotitalon kivijalan löysimme. Vaikka taloa ei enää ollut, paikalla konkretisoitui kuitenkin millaisissa maisemissa oli aikoinaan eletty ja mistä lähdetty. Muualla kannaksella mäntykankaat muistuttivat suuresti Köyliön harjumaisemia ja mieleen tulikin, että mahtoiko uusi asuinpaikka siksi miellyttää evakkoon lähteneitä. 

Sukututkimus oli myös yhteinen harrastuksemme äitini kanssa, ja lukuisia kertoja istuimme Kansallisarkistossa rippikirjoja mikrofilmeiltä tutkien. Käsialoja sai tulkita ja samanlaisia nimiä vilisi sukupolvesta toiseen, mutta selvitys kuitenkin eteni. Hämmästystä herätti, kuinka säntillisesti kirjanpitoa oli pidetty jo satoja vuosia sitten ja varmasti haastavissa elinoloissa. Tuloksena meillä oli sitten satoja henkilöitä käsittävä sukupuu ja isoisäni Simo Ukkosen esipolvien/isälinjan selvitys 1600-luvulla eläneeseen Uckoin-henkilöön asti.

Sakkola-seuran toiminnassa olen ollut mukana 1990-luvulta asti ja nyt seuran hallituksessa 2020 alkaen. Pikkujouluissa on tullut käytyä ahkerasti sekä retkillä, saunailloissa, kotiseutumatkoilla ja tarinalounailla. Seurassa olen tutustunut ihmisiin ja karjalaisuuteen ja kuullut jäsenten hienoja tarinoita menneisyydestä sekä elämän varrelta yleensäkin. Tapasipa äitinikin seuran toiminnassa entisen naapurinsa Riiskan kylältä.

Irina Laine, 46, evakon lapsi, Espoo

Tarina Sakkolasta

Suvantojärvi, joka ulottuu lähes pitäjän päästä päähän, jakaa Sakkolan pohjois- ja eteläpuolisiin alueisiin. Suvannon pinnankorkeuksissa ja virtaussuunnissa on tapahtunut vuosituhansien sekä viimeisten satojen vuosien aikana suuria mullistuksia. Jääkauden jälkeisen maankohoamisen sekä Laatokan uuden lasku-uoman, Neva-joen, avauduttua, Suvantoon alkoi pakkautua entistä enemmän vettä. Järven pinta oli 10 metriä korkeammalla kuin Laatokassa, ja vaikka etäisyyttä itäpäässä oli vain noin 5 km, välissä oli umpinainen kannas, joka esti virtauksen. Suvannon vedet laskivat sen sijaan pientä puroa pitkin Vuokseen ja sieltä pohjoista reittiä Laatokkaan.

Vuonna 1818 kevättulvien ollessa Suvannossa korkealla päättivät paikkakunnan miehet yrittää vedenpinnan laskua kaivamalla pienen ojan Taipaleen kannaksen läpi Laatokkaan. Yön aikana hiekkaperäiseen maahan oli syöpynyt mahtava lasku-uoma, joka oli tempaissut mukaansa puita ja rakennuksiakin. Seitsemän tunnin aikana syntyi uusi lasku-uoma, Taipaleenjoki, ja Suvannon pinta laski samalla seitsemän metriä. Syntyi 5000 hehtaaria uutta viljelyskelpoista maata ja yhteys Vuokseen katkesi kokonaan. Uudet lietealueet toimivat jatkossa koko Sakkolan "heinäaittana", josta heinää kuljetettiin talvisin jäitä pitkin muuallekin pitäjän kyliin.

Yhteys Vuoksen vesistöönkin palautui – jälleen ihmisvoimin, kun vuonna 1857 kaivettiin kanava Kiviniemen kylän kohdalle. Kivikkoiseen maaperään toivottua syvyyttä uomalle ei aivan saatu, mutta vesi ryhtyi virtaamaan Suvantoon ja paikalla on tänäkin päivänä vajaan kilometrin mittainen Kiviniemen koski.

Sakkola-nimen etymologiaa

Aikaisemmin Sakkolan nimi on esiintynyt muodossa Sakkula. Sakkulan pokosta on ollut olemassa jo 1200-luvulla. Sakku-sanan merkitys lienee edelleen epäselvä, mutta on arveltu, että Virossa sijainnut muinainen Sakalan maakunta saattaa olla etymologisesti samaa alkuperää. Vuodesta 1735 alkaen Sakkulan pitäjän nimi on ollut Sakkola, ruotsinkielisen kirjoitusasunsa mukaisesti, mikä muuttui myös vähitellen kansan käyttämäksi nimeksi.

Sakkolan sukuja ja henkilöitä

Yleisiä sukunimiä Sakkolassa olivat mm. Naskali, Käppi, Kekki, Jortikka, Kuparinen, Nuora, Koiranen, Hynnä, Loponen, Ukkonen, Virkki, Ollikainen, Eeva, Kuisma, Pitkänen, Paukku, Koponen, Meskanen, Makkara, Paksu, Jääskeläinen, Pekkanen, Kurikka, Systä, Viskari, Karppanen, Kallonen, Karvanen ja Lamppu.

Tunnettuja sakkolalaisjuurisia henkilöitä:

Viljam Pylkäs (Antti Rokka esikuva, Haparaisten kylä)
Armas Maasalo (säveltäjä, mm. Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa)
Arttu Wiskari  (muusikko)
Larin Paraske (runonlaulaja)
Aleksanteri Aava (runoilija)
Veikko Karvonen (maratoonari ja maailmankuulu arvokisamitalisti)
Toivo Ruuna (Antti Rokan taisteluparin Suen Tassun Pannusaaresta)
August Kiuru (hiihtäjä)
Pentti Repo (kiekonheittäjä)
Tyyne-Kerttu Virkki (Suomen ensimmäinen käsityöneuvos)