Uusikirkko

#MinunJuureni -sarjassa nuoren polven karjalaistaustaiset henkilöt kertovat omista sukujuuristaan ja karjalaisuudestaan. Vuoden 2021 aikana esittelemme karjalaisia pitäjiä tarinoiden kautta.
Hankkeen toteuttavat Karjalainen Nuorisoliitto ja Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto. Yhteistyökumppanina on Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto.

Seuraa meitä myös Facebookissa!

Minun tarinani

Hanna-Reetta Kytönen

Minun juureni ovat Uudellakirkolla. Äidinäiti Laina Juusti o.s. Havia (s. 1912) oli Mesterjärveltä, äidinisä Eero Juusti (s. 1911) Puumolasta. Olen tuntenut äidinäidin, jonka kautta karjalaisuus on kulkenut sukupolvelta toiselle. Mummoni kuoli 97-vuotiaana vuonna 2010. Pappaani Eeroa en koskaan tavannut, hän kuoli sydänsairauteen vuonna 1969. Äidinisä oli ”rantalainen”, joka hankki elinkeinon kalastuksesta ja maanviljelystä. Äidinäiti kasvoi isänsä myllyllä Inojoen rannalla. Myös isäni puolelta juuret ovat Karjalassa, isänisä on Kivennavan Joutselästä.

Kotiseutumatka

Olen päässyt matkalle mummoni kotiseudulle Havian myllylle. Olin silloin noin 10-vuotias. Muistan matkan hyvin ja minkälaisen vaikutuksen se minuun teki. Mummoni oli mukana, ja se teki matkasta ikimuistettavan. Muistan, miten löysimme tiheän metsikön uumenista mummon isän myllyn sulun. Muistan, miten vaikuttava paikka se oli, ja miltä tuntui löytää mummolle jotain niin merkittävää. Joen rannalta löytyi silta ja hirsiä myllyn rakennuksesta. Sieltä löysin ison rautanaulan, jota oli käytetty myllyn rakentamiseen. Naula on edelleen vanhempieni kotiseinällä hyvässä tallessa. Naulalla on paljon tunnearvoa ja siihen sisältyy paljon muistoja, se on pieni pala mennyttä aikaa ja mummoni historiaa.

Karjalaisuus ja sen merkitys minulle

Minulle karjalaiset juureni ovat hyvinkin tärkeät. Se on tärkeä muistutus, mitä mummoni ja hänen ikäpolvensa on joutunut sotien ja evakon kautta kokemaan. Ei varmasti ole ollut kamalampaa kuin joutua lähtemään omasta kodista sodan takia, ja koskaan et enää sinne päässyt takaisin. 

Vaikka mummoni ja pappani pienten lasten kanssa joutuivat tämän kokemaan, ei mummoni koskaan ollut katkera tai puhunut asiasta pahaan sävyyn. Päinvastoin. Mummo oli hyvin kiitollinen aina kaikesta. Mummon vahva henki, periksiantamattomuus, hyvyys, armollisuus ja sitkeys ovat siirtyneet ainakin minuun. Koen, että se on eräänlaista ”karjalaista henkeä”; vaikka kuinka vaikeaa olisi, periksi ei anneta ja eteenpäin on mentävä.

Meillä on aina oikeastaan näkynyt ja kuulunut karjalaisuus. Äitini Reetta Kytönen o.s. Juusti on käynyt useat kerrat kotiseutumatkalla, niin matkalaisena kuin oppaanakin, ja hän kuuluu erilaisiin yhdistyksiin. Äiti on tehnyt laajaa sukututkimusta, ja miten upeita tarinoita hän onkaan saanut selville! Karjalaiset kesäjuhlat ovat tulleet tutuiksi, samoin kansallispuvut. Unohtamatta tietenkään karjalanpaistia tai -piirakoita, saati kaskuja ja ihanaa karjalan murretta.

Hanna-Reetta Kytönen, 35, Kaarina​

Kuva-albumin vanhat kuvat:

Mummoni isän mylly Inojoen rannalla n. 1930-luvun alussa.

Kuva kotiseutumatkalta. Seisomme mummoni myllyn sillalla.

Mummon koti Havian talo Mesterjärvellä. Kuvassa heinäpaalin edessä seisoo mummoni ja hänen serkkunsa. 

Salomon Havia lapsineen ja lapsenlapsineen. Mummoni Laina seisoo takarivissä keskellä. Kuvan on ottanut Herman Itku Inon kuvaamosta.

Pappani Eero Juusti.

Mummoni Laina Juusti.

Verkonpaino äidin isän kotoa. Taustan pellavakankaan pellavat ovat kasvaneet mummon kotona ja mummo on itse kutonut kankaan.

Tarina Uudeltakirkolta

Uuvekirko ukko ja pelsepuupit

Muutama vuosi sitten sattui Uudellakirkolla tapaus, jolloin eräs ”Uudenkirkon ukko” suoritti urheilullisesti hyvin merkityksellisen teon. Kuten tunnettua laskeutuu maantie Mäkienmäeltä hyvin jyrkästi alaspäin. Keskikohdalla se tekee hyvin jyrkän mutkan vasemmalle, sillä suoraan edessä on harvinaisen syvä sorahauta, jonka seinät äkkijyrkkinä kohoavat.

Ukko oli Mäkienmäellä juonut sellaista ”limunaadia", joka naurattaa ja laulattaa. Pimeänä iltana hän ajoi hurjaa vauhtia alas ja äkkiä tuntui maa loppuvan. Ukko lensi, kiesit lensivät, hevonen lensi ja ukon hattu lensi. Äkkiä tuntui jysähdys ja seisahduttiin. Ukko tutisi, mutta kun huomasi, että ”limunaadipullo” oli ehjänä, rauhoittui hän hiukan ja alkoi tutkia tilannetta. Joka puolella, minne hän yritti, oli seinä vastassa ja ympärillä oli synkkä pimeys. Mitä?

Oliko hän joutunut sinne pahaan paikkaan?

En tiedä rukoiliko ukko, lauloiko hän virren vai keräsikö kolehdin, mutta varmaa on, että jotain sen suuntaista hän toimitti. Viimein kiukku sai vallan ja hän alkoi hirveästi huutaa.

Jonkun ajan perästä alkoi yhdeltä puolelta lähestyä tummia olentoja lyhdyt käsissä. Nyt ne pelsepuupit tulevat, arveli ukko. Mutta kohta tunsi ukkeli ne naapureikseen ja hänelle selvisi, että hän oli pudonnut sorahautaan. Ihmettä, ettei ukkelille, kärryille eikä hevoselle tapahtunut vahinkoa.

Nimimerkki ”Pössi”

Julkaistu Kannaksen Sanomissa 2.9.1927. 

Uusikirkko-nimen etymologiaa

Nimelle voidaan antaa kaksi vaihtoehtoista selitystä. Mahdollisesti Muolaasta ensimmäinen eronnut pitäjä sai nimekseen Uusikirkko. Toinen, ehkä jopa varteenotettavampi nimiselitys on, että pitäjän aiempi kirkollinen keskus sijaitsi sen pohjoisosassa, Kaukjärvellä. Kun kirkonkylään rakennetun uuden kirkon ympärille muodostui uusi keskus, laajeni se kattamaan koko pitäjän.

Uudenkirkon suvuista

Tavallisia asukkaiden sukunimiä Uudellakirkolla ja sen kylissä olivat Nikkanen, Kyynäräinen, Polkko, Anttalainen, Ikonen, Reiman, Nissi, Pöyhönen, Susi, Kiuru, Heinikainen, Majuri, Kirjonen, Linkka, Lempiäinen, Kihlström, Turtiainen, Vesterinen, Ranki, Kyttänen, Uuttu, Pöri, Hirvonen, Lotsari, Kakko ja Salonen.

Ihmisille annettiin herkästi kutsumanimi, jota käytettiin oikean nimen sijasta. Nimi johdettiin esimerkiksi ammatista, asuinpaikasta, sukunimestä ja isän tai puolison nimestä. Tällaisia nimiä olivat Oska-Muoso, Pien-Ulla, Sepä-Kusti, Hannu-Juoseppi, Miina-Matti, Taaperi-Salu, Heiki-Anti-Kalle-Kauko. Yleensä nimet olivat väännetty paikalliseen muotoon.

Suurimpia tiloja oli 350 hehtaarin tila Mustaruukki, jossa 1700–1800-lukujen vaihteessa oli Krausen lasitehdas. Anna Kask piti pitkään tilaa kirkkojärven kylässä.

Musiikkialan henkilöistä säveltäjä Samuli (Sam) Sihvo on haudattu Uudellekirkolle Kirkonmäen hautausmaalle 18.4.1927 (Karjala 15.4.1927). Erityisesti hänen säveltämänsä laulunäytelmät Jääkärin morsian ja Hevoshuijari ovat olleet suosittuja.

Sukuselvitys on tehty mm. Kuuterselän Launiaisista.