Kivennapa

#MinunJuureni -sarjassa nuoren polven karjalaistaustaiset henkilöt kertovat omista sukujuuristaan ja karjalaisuudestaan. Vuoden 2021 aikana esittelemme karjalaisia pitäjiä tarinoiden kautta.
Hankkeen toteuttavat Karjalainen Nuorisoliitto ja Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto. Yhteistyökumppanina on Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto.

Seuraa meitä myös Facebookissa!

Minun tarinani

Elina Österberg

Jussi-pappani, Johannes Iivonen, syntyi Kivennavalla vuonna 1911 ja eli Kaukolempiälän kylässä vuoden 1939 syksyyn asti, jolloin hänestä tuli evakko. Nuori maanviljelijä joutui jättämään kotiseutunsa, talonsa ja työnsä ja aloittamaan uuden elämän Hämeessä. Hauholle rakentui elämä vaimon ja kolmen lapsen kanssa metsurin töitä tehden.

Minulla ei ole ollut mahdollisuutta kysellä papalta hänen elämästään, sota-ajasta ja evakkoudesta, koska pappa kuoli ollessani 7-vuotias. Mutta nuo lapsuuteni vuodet, kun vietimme aikaa hänen juttujaan kuunnellen siskojeni ja serkkujeni kanssa, ovat piirtyneet vahvasti mieleeni. Pappani oli tarinankertoja. Vahvalla karjalan murteella kerrotut tarinat ja piipun tupruttelu ovat jääneet mieleeni. Joitakin tarinoita isäni nauhoitti muistoksi. Mieleeni muistuu hieman surumieliset silmät mutta iloiset kasvot. Miellän, että karjalaisuuteen liittyy erityinen ominaispiirre, se, että itketään ja nauretaan samassa lauseessa. Karjalaiset ovat luonteeltaan vieraanvaraisia. Ilot ja surut koetaan yhdessä. 

Minusta tuntuu myös, että karjalaiset ovat keskivertoa herkempiä ja kaltaisten kanssa tunnetaan syvää yhteenkuuluvuutta. Juuret ovat rakkaat, ja niistä koetaan hyvää ylpeyttä. Kotiseuturakkaus näkyy muun muassa siten, että isovanhempani nimesivät esikoispoikansa Kaukoksi. Perheen esikoistytär on tätini Milja, ja minusta hänessä kivennapalainen luonne näyttäytyy erityisenä iloisuutena ja tietysti tunteiden näyttämisellä. Isäni Mauri on perheensä kuopus, ja perinyt ulkonäkönsä lisäksi paljon isänsä luonnetta. Mielestämme vahva tunteellisuus ja avoimuus erottaa karjalaiset hämäisistä, jotka ovat perusluonteeltaan rauhallisia ja harkitsevia. Nimesin poikani Jussiksi pappani mukaan. Koen, että minussa karjalaiset sukujuuret näkyvät selvästi luonteen ominaisuuksina ja tunteena, etten kuulu omalle synnyinseudulleni. Eli tunnen eräänlaista juurettomuutta, mikä on varmaankin yleistä evakkojen jälkeläisillä. 

Sain tehdä kauan odotetun matkan Kivennavalle keväällä 2019, kun isäni, siskoni ja mieheni kanssa teimme matkan Kaukolempiälän kylään ja lähialueille. Matka oli puhutteleva. Oli mielenkiintoista kierrellä ensi kertaa pappani kotikylässä. Katsella vanhoja rosoisen kauniita turkoosin, sinisen ja vihreän värisiä puutaloja, sieviä puutarhoja sekä upeita vanhoja mäntyjä. Kaukolempiälän kylä on varmasti parhaimmillaan kesällä. Lähes kaikki kyläläiset, joita nähtiin vaikuttivat tyytyväisiltä, myös kissat ja koirat. Roskaisuus ja rapistuminen harmittivat kovasti tietysti. Osittain kylä tuntui hylätyltä. Kuoppainen tie ja ranta jäivät mieleen myös. Opimme sen, että kylään kannattaa tutustua rauhassa. Hidas tahti on mahdollista etenkin, jos matkustaa omalla autolla. 

Kierrellessämme Kaukolempiälän kylää ajattelin, että täällä on papan ollut hyvä elää, omalla kotiseudullaan. Kunnes on tullut lähtö. Sellaista on vaikea kuvitella omalle kohdalle, että miltä se tuntuisi joutua jättämään rakas kotiseutu - oma sielunmaisema. Vain etäisesti voi yrittää ymmärtää tätä lähihistoriaa. Mauri-isälleni matka ei ollut ensimmäinen. Mutta vasta tällä matkalla hän onnistui löytämään isänsä kotitalon paikan. Olen kiitollinen rakkaalle isälleni, että hän vei minut Kivennavalle katsomaan juuriani. Lähden reissuun mielelläni uudestaankin!

Elina Österberg, o.s. Iivonen, 38, Hämeenlinna
 

Tarina Kivennavalta

Kivennavan kihut

Kivennavan ja muiden eteläkarjalaisten pitäjien kihupyhällä on pitkät perinteet ja uskonnollinen tausta. Vähitellen markkinameininki sai enemmän valtaa, jopa niin, että papisto ei katsonut hyvällä silmällä moista epäkristillistä menoa. Kansa kuitenkin halusi kihuta. Olihan se mukavaa kerran vuodessa kokoontua kirkonmäelle viettämään kirkon suojeluspyhimyksen muistoa, tavata tuttuja ja sukulaisia, ”kihuta” ja haastaa suut makiaks. Toki kirkonmenot kuuluivat kihujen viettoon, mutta sen jälkeen oli aika juhlia. Seurata ohjelmaa, virkistäytyä limonaadilla ja muilla herkuilla. 

Kihut olivat myös nuorten juhlaa, ja sinne saavuttiin kaukaakin katsastamaan, löytyisikö mielitiettyä. Vielä 1900-luvun alussa kihupyhä oli myös nuorten tuppijuhla, erityinen kosinta- ja tutustumistilaisuus. Tytöt pukeutuivat parhaimpiinsa, ja vyötäisille sidottiin puukon tuppi. Tytöllä saattoi olla saattaja, sauvaämmä, joka esitteli: ”Tää on tyttö tupelle tullu, miehen varrelle valunu, ken tahtoo, nii tampatkoo”.

Halukkaat nuorukaiset kokeilivat, kenen puukko tuppeen sopi. Jos hyvin kävi, pojalla saattoi olla mahdollisuuksia päästä kosiolle. Seuraavana viikonloppuna se käytiin tarkistamassa, oliko puukko sisällä, vai jo ulkona oven pielessä. Se sitten kertoikin, oliko mahdollisuuksia vai ei.

Eri pitäjien kihupyhä oli sovittu erityisen kihukalenterin mukaan pidettäväksi, ja Kivennavalla se oli kymmenes pyhä Pyhän Kolminaisuuden päivästä. Kihuperinne jatkui Kivennavalla sotiin saakka, muuttaen muotoaan ja sisältöään.

Nykyään Kivennapaseura järjestää vuosittain kihut. 

Kivennapa-nimen etymologiaa

Paavo Kiurun Kivennavan pitäjänhistoriassa Kivennapa vuodelta 1952 on selvitetty nimen taustoja. Viimeisimpien käsitysten mukaan omituinen paikannimi Kivennapa on suomalaisten suussa vääntynyt skandinaavista alkuperää olevasta rajalinnoituksen etuvarustusta kuvaavasta ”kifvanebbet”-sanasta. Keskiajalla oli tavallista, että linnoitusten eteen rakennettiin puinen etuvarustus, jollainen todennäköisesti on ollut myös Kivennavalla keskiajalla sijainneen vanhan linnoituksen edustalla.

Kivennavan sukuja ja henkilöitä

Suvut: Tyypillisiä kivennapalaisia sukunimiä ovat mm. Hiiri, Hippeläinen, Huuhtanen, Huumonen, Hänninen, Hölttä, Iivonen, Ilonen, Inkinen, Kiiski, Kirjavainen, Kiuru, Kouhia, Kukkonen, Kuortti, Käkönen, Lemmetty, Lempinen, Munne, Nokkonen, Paavolainen, Pimiä, Rontu, Sarvi, Savolainen, Seppänen, Susi, Vaittinen ja Veijalainen.
Lähde: Sirkka Karskela: Kivennapa, väestö ja tilat isonvihan jälkeen 

Tunnettuja Kivennapalaisia: Tunnetuimpia kivennapalaissyntyisiä kirjailijoita olivat mm. Olavi Paavolainen, Ilmari Pimiä, Antti Sarvi, Edgar Sillman sekä pietarilaissyntyinen runoilija Edith Södergran. Kivennapalaiset juuret on mm. juontaja Vappu Pimiällä. 

Aiheeseen liittyviä blogeja:

Jenni Meriluoto: Olipa kerran Karjala 
Pekka Kirjavainen: Sukukirjan lisälehdet