Jääski

#MinunJuureni -sarjassa nuoren polven karjalaistaustaiset henkilöt kertovat omista sukujuuristaan ja karjalaisuudestaan. Vuoden 2021 aikana esittelemme karjalaisia pitäjiä tarinoiden kautta.
Hankkeen toteuttavat Karjalainen Nuorisoliitto ja Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto. Yhteistyökumppanina on Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto.

Seuraa meitä myös Facebookissa!

Silja Heliste Jakovalassa keväällä 2019 Pullin talon navetan raunioilla.
Silja Heliste Jääsken puvussa.
Silja ja miehensä Juho Karjalaisilla kesäjuhlilla Kouvolassa 2018.

Minun tarinani

Silja Heliste

 

Kun olin lapsi, mummini puheissa oli kummallisia sanoja ja asioita. Sota, evakko, poltettu kirkko, Jääski. Mummi kertoi kodista, lapsuudenkodin eläimistä ja Jääskijärven maisemista. Hän kertoi, kuinka hän unissaan palasi lapsuuteensa ja kauniiseen Karjalaan.

Äidinäitini Aino Keppo (o.s. Miettinen) syntyi Jääsken Jakovalassa toukokuussa 1929. Ainon äiti, Serafia, oli Jääsken Oravalan Pokkisia ja Antti-isä oli kotoisin Jakovalan Pullin talosta. Evakkotaipaleen jälkeen mummi ja vaari asettuivat Valkealaan ja myöhemmin Elimäelle. Lapsuudenkotini oli kävelymatkan päässä mummilta, ja alle kouluikäisenä en ollut päiväkodissa, vaan vietin päivät mummin kanssa. Meistä tuli läheisiä, ja suru oli sanoinkuvailematon, kun saattelimme mummin taivaankotiin vuonna 2008 ollessani lukion ensimmäisellä.

Karjalaisuus on hiljalleen kasvanut suureksi osaksi identiteettiäni, ja vuosi vuodelta se, mistä olen kotoisin, kiinnostaa yhä enemmän. Suomen juhlavuoden 2017 itsenäisyyspäivänä pukeuduin ensimmäisen kerran Jääsken kansallispukuun, jonka olin vuokrannut Seurasaarisäätiöltä. Kesäkuussa 2018 edustin Karjalaisilla kesäjuhlilla kotikaupungissani Kouvolassa niin ikään lainapuvussa, mutta myöhemmin kesällä ostin itselleni oman puvun käytettynä. Olenkin pukeutunut tämän jälkeen Jääsken pukuun kansallispukutuuletuksissa, karjalaisten kirkkopyhässä ja Karjalaisten kesäjuhlien kulkueessa Jääsken lipun airueena. 

Keväällä 2019 pääsin käymään vihdoin Jääskessä mummini synnyinseudulla. Lähdimme matkaan pikkubussilla Korialta toukokuisena aamuna. Mukana oli vanhempieni ja siskoni lisäksi enoni perheineen sekä täti ja serkkuja, sekä muutama muu Jakovala-juurinen. Salamatkustajana oli mukana myös tyttäreni, joka oli paria kuukautta aiemmin ilmoittanut itsestään. Ajoimme Jakovalaan Imatran rajanylityspaikalta Enson ja Järvenkylän kautta. Pysähdyimme Laukkalaan vievän tien varteen, josta jatkoimme matkaa jalan mummin lapsuudenkotiin. Kunnon tietä ei ollut, mutta kulkeminen oli helppoa, koska heinä ei ollut kerennyt kasvaa vielä kovin pitkäksi. Mudassa näkyi villisian jälkiä. Vasemmalle jäi Mäkrävuori, ja jonkin matkaa käveltyämme pääsimme perille Pullin talon pihaan. Talosta ja aitasta oli jäljellä kivijalka ja navetassa oli vielä lehmien syöttöpöydät ja juoma-astiat. Kivestä tehty kellari oli metsän reunassa. Läheiseltä mäeltä oli aikanaan tullut painovesi navettaan vesiputkia pitkin, ja noita putkia oli vieläkin jäljellä. Pienen matkan päästä löytyi kaivo. Jatkoimme matkaa peltoaukean ja pusikkojen läpi kohti Jääskijärveä. Tässä kohtaa jättäydyin isäni kanssa jälkeen, ja muut jatkoivat matkaa Kohtkalliolle, jossa oli Pullin talon pyykki- ja veneranta. Palasimme autolle nöyrinä kaikesta näkemästämme. Jatkoimme matkaa Oravalaan, jossa kävimme katsomassa Pokkisen suvun asuinpaikkoja. Paluumatkan Ensoon teimme Antrean kautta. Retki oli antoisa ja vaikuttava, mutta paljon jäi vielä näkemättä. Toivottavasti maailmantilanne on vielä joskus sellainen, että pääsen Jääskeen uudestaan.

Kotona karjalaisuus näkyy juhlissa tarjottavina karjalanpiirakoina ja Karjalan murteella haastamisena. Kuulun Jääski-seuraan ja Korian Seudun Karjalaseuraan. Äitini kanssa keskustellessani tarina kääntyy Jääskeen hyvinkin nopeasti. Hänen sukututkimusharrastuksensa kautta olen saanut paljon tietoa juuristani. 

Omat juureni ovat Jääsken lisäksi Kymenlaaksossa Valkealassa, Vehkalahdella ja Elimäellä, ja ajoittain siskoni kanssa vitsailemme, ettemme ole mistään kotoisin. Tyttäreni on vielä pieni, pian puolitoistavuotias, mutta hän tulee varmasti kuulemaan tarinoita Aino-isomummin elämästä. Hän sai kolmanneksi nimekseen Serafian isoäitini äidin mukaan. Mieheni vanhemmat ovat lähtöisin Lapista ja mieheni isoäiti on Sallan evakoita. Haluan välittää lapsellemme tietoa hänen juuristaan ja toivon, että hän on niistä vielä jonain päivänä kiinnostunut.

 

Silja Heliste, 29, sairaanhoitaja ja varttikarjalainen, Kouvola

 

Tarina Jääskestä

 

Enso elää metsäyhtiön nimessä

Hiihdon MM-kisat Oberstdorfissa talvella 2021. Suomalainen Joni Mäki ja venäläinen Gleb Retivyh käyvät ankaraa kamppailua hopeamitalista. Maalisuorataistelua katsotaan yhä uudestaan ja uudestaan miljoonista telkkareista ja videoilta. Taustalla vilahtelevat Stora Enson logot. 

Jääski menetettiin, mutta pitäjän suurimman yrityksen ja teollisuuskeskuksen nimi Enso tunnetaan ympäri maailmaa. Globaali metsäteollisuusyhtiö Stora Enso sai alkunsa Jääsken Pelkolan kylään vuonna 1887 perustetusta puuhiomosta. 

Kerrotaan, että Enson teollisuuden perustaja, paroni Carl August ”Adi” Standertskjöld oli pienikokoinen, vilkas ja viiksekäs herrasmies. Hän ajoi hevosrattailla Pelkolan kartanoon ja osti 16 hehtaaria kartanon maista Vuoksen rannalta. Kauppaan kuului puolet Räikkölänkosken vesivoimasta. Hinnaksi sovittiin 9000 markkaa. Venäjällä 1855 syntynyt vapaaherra oli päätynyt Jääskeen lähdettyään etsimään Karjalasta sopivaa paikkaa puuhiomolleen. Oppinsa hän oli saanut Kymenlaaksossa isänsä perustamassa Ingerois Träsliperi -puuhiomossa.

Jääski valikoitui hiomon sijaintipaikaksi Vuoksesta saatavan vesivoiman ja laajojen metsiensä ansiosta. Enso-nimistä paikkaa ei ennen Adia ollut olemassakaan. Tarina kertoo, että paroni halusi korostaa tehtaansa olevan ensimmäinen, joka käyttää Vuoksen vesivoimaa teollisuustarkoituksiin. Ensi-sana muotoutui Ensoksi. 

Ihan vaivatonta ei Vuoksen valjastaminen ollut. Tehtaan energiansaannin turvaamiseksi Vuoksi päätettiin padota tehtaan kohdalta. Patoa rakentamaan valittiin 300 000 markan sopimuksella ruotsalainen yritys, jonka pääinsinöörin Widegrenin mielestä tehtävä oli helppo suorittaa. Tarina kertoo Widegrenin sanoneen, että  ”Kyllä jauhoista ja ruumenista tehtävä pato taltuttaa moisen kosken”. Toisin kävi. Hirsikehikkoa alettiin siirtää virtaan, mutta vain osa kehikkoa saatiin veteen, kun illan tulo keskeytti työt. Aamulla oli määrä jatkaa työtä. Yön aikana oli kuitenkin virran mukana hävinnyt kaikki siihen asti rakennettu. Pato rakennettiin lopulta helsinkiläisen Juseliuksen toimesta valmiiksi vuonna 1910. Hinnaksi padolle tuli yli 1,2 miljoonaa markkaa.

Enson tehtaiden rakentuminen oli koko Vuoksenlaakson kehittymiselle aivan ratkaisevaa ja  teollisuusyhdyskunnan merkitys Jääsken kunnalle oli suuri. Ensimmäinen puumassalähetys rahdattiin hevosilla Viipuriin ja rautateitse edelleen Pietariin vuonna 1889. Puunkuljetus toi mukavat rahtirahat monille jääskeläisille. Vuonna 1918 valtio hankki omistukseensa norjalaiseen Gutzeitiin yhdistyneen yhtiön, ja Enso-Gutzeitista tuli pian maan suurin metsäteollisuusyritys. Pääkonttori siirrettiin Ensoon 1920-luvun alkupuolella, koska sen haluttiin olevan lähellä raaka-ainetta, metsää.

Vuorineuvos Kotilaisen aikana vuodesta 1924 eteenpäin kehitettiin työntekijöiden asuinoloja. Yhtiön henkilökuntajulkaisu vuonna 1934 ylisti tehtaan palveluksessa olevien sosiaalisia etuja sellaisiksi, joista muualla maassa ei saatettu edes uneksia. Työntekijöille myönnettiin edullisia lainoja ja rakennustarvikkeita omakotitalojen rakentamiseen. Omakotitaloille varattiin 5-6 hehtaarin alue, josta tuli yksi maamme huomattavimpia omakotiasuntoyhdyskuntia. Yhtiö huolehti monista yleensä kunnalle kuuluneista tehtävistä, rakensi muun muassa Enson sairaalan 1928 ja helpotti siten kunnan rasitetta. Yhtiössä oli oma liikuntakasvatusohjaaja ja vuonna 1934 perustettiin Nuoriso-opisto, jossa tehdasnuorisoa koulutettiin maa- ja metsätaloustöihin.

1930-luvulla puuhiomo oli kasvanut selluloosa- ja kartonkitehtaaksi, joka toi Jääskeen ja koko Suomeen hyvinvointia ja työntekijöitä ympäri Karjalankannasta. Enson teollisuustaajamassa asui yli 10 000 ihmistä. Tehdas oli Vuoksenlaakson dynamo, ja sen ansiosta kauppa ja muu yritystoiminta oli erittäin vireää. Suomen neljänneksi suurin maalaispitäjä Jääski oli vauras ja kehitys meni 1930-luvulla harppoen eteenpäin, kunnes talvisota keskeytti toiminnan. Toisen maailmansodan jälkeisissä rauhanneuvotteluissa Enso jäi Neuvostoliiton puolelle ja Enso-Gutzeitin toiminnot siirtyivät Suomeen. Työntekijöistä monet siirtyivät tehdastyöhön mm. Kotkaan, Valkeakoskelle ja Imatralle. 

1970-luvulla presidentti Urho Kekkosen hyvät suhteet Neuvostoliittoon mahdollistivat, että Svetogorskin tehtaan uudistamisprojekti hyväksyttiin mukaan Suomen ja Neuvostoliiton väliseen bilateriaali- eli clearing-kauppaan. 1970-80 -luvuilla suomalaisten rakennusyritysten yhteenliittymä Finn-Stroi uusi tehdasta ja suomalaistoimijat rakensivat Svetogorskiin useita kerrostaloja. Rakentaminen avasi sotien sulkeman rajan. Vuodesta 1998 lähtien Svetogorskin sellu- ja paperitehdas on ollut amerikkalaisen International Paperin omistuksessa. Vuonna 2017 vajaa puolet Venäjällä käytettävästä kopiopaperista oli tehty Suomen rajan tuntumassa Svetogorskissa, Enson puuhiomon yhteyteen rakentuneessa metsäteollisuuskombinaatissa.

 

Lähteet:
Enso Gutzeitin historia 1872-1958
Arponen-Miettinen: Enso
Enso-Gutzeit-Tornatorin henkilöstöjulkaisu 1934
Veli Ikonen: Jääsken historia

 

Jääski -nimen etymologiaa

Jääski mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhan asiakirjassa, kun Novgorodin suuriruhtinas luovutti Ruotsin kuninkaalle ”ystävyyden lahjana” kolme karjalaista kihlakuntaa: Savon, Jääsken ja Äyräpään. Jo sitäkin ennen, vuodelta 1137 olevassa asiakirjassa mainitaan Tverin kuvernementissa olevan veroa maksava piiri, jonka nimi on Jesske.

Jääsken nimen vanhoja kirjoitusasuja jo 1300-luvulta ovat olleet Jesk, Jeskis, Jeskes, Jeskiis, Jäskis. Jääsken kirkon suojeluspyhimys oli pyhä Pietari, ja 1700-luvun lopulta 1800-luvulle käytettiin pitäjän asiakirjoissa Jääski-nimen rinnalla ruotsinkielistä Jäskis eller St.Peters -nimitystä.

Tarunomainen selitys on, että Jääsken asukkaat ”jääsket” olisivat olleet alkuaan jättiläisiä. Toisaalta selitetään, että nimen pohjana on ortodoksinen nimi Jääski, Jääsköi ja Jäske juontaen henkilönimestä Jeska, Jesko tai venäläisten nimen Jefim-Josif variantti. Suomenkielisiä sukunimiä eri puolilla Karjalaa ovat Jääskelä, Jääskeläinen ja Jääskö. Paikannimistössä henkilönimen siirtyminen talon ja edelleen kylän ja pitäjän nimeksi on tavallista.

Jääsken rekisterikylien nimistä melkein kaikki ovat  -la-loppuisia, mikä todistaa asutuksen suhteellista vanhuutta. Jääskessä viisi kylännimeä perustuu esikristilliseen henkilönimeen. Ahtiala, Ihalempiälä ja Pelkola ovat oletettavasti hämäläislähtöisiä. Muut kylien nimet ovat karjalaisiin, ortodoksisiin nimiin pohjautuvia tai vaihtoehtoisesti roomalaiskatoliseen tai skandinaaviseen etunimeen tai luontonimeen pohjautuvia. Kylien ensimmäiset talot on ajoitettu jo 1000-luvulle.

Mää Jääskee -sanonnalla on mustanpuhuva historia. Kun epätoivoiset nuorukaiset hyppäsivät Imatrankoskeen, niin ruumiit ajelehtivat Joutsenon rantaan. Kulut tulivat aina kyseisen kunnan maksettaviksi, joten niiden välttämiseksi Joutsenon nimismiehen kerrotaan tyrkkineen ruumiit ajelehtimaan eteenpäin Vuoksen virtaa kohti naapuripitäjä Jääskeä tuon Mää Jääskee -huudahduksen kera. 

Lähteet:

Laila Lehikoinen, Antreasta Äyräpäähän Luovutetun Karjalan pitäjien nimet, Kotimaisten kielten keskus, Helsinki 2018
Veli Ikonen, Jääsken kirja, Vanhan karjalaispitäjän viimeisten vuosikymmenien historiaa, Jääski-säätiö, Helsinki 1966
Saulo Kepsu, Kannaksen kylät, Kotimaisten kielten keskus, Helsinki 2018

JÄÄSKI

Sijainti: 61.03770°N, 28.92111°E. Jääski sijaitsi Vuoksen yläjuoksun varrella, Viipurin läänissä, nykyisen Imatran ja Joutsenon kohdalla.

Pinta-ala: 400 km²

Asukasmäärä 1939: 20 800 hlöä. Väkiluvultaan Suomen neljänneksi suurin maalaiskunta.

Kylät: 60 kylää. Pitäjässä oli kaksi keskusta; Jääsken kirkon ja aseman seutu Haikolassa sekä Enson teollisuusyhdyskunta.

Koulut: Jääskessä oli 18 kansakoulua, joista ensimmäinen avattiin 1872.

Elinkeinot: Jääskessä oli huomattava määrä teollisuutta, muun muassa Enso-Gutzeitin puunjalostustehtaat, jotka saivat alkunsa Jääsken Pelkolaan 1887 perustetusta Enson puuhiomosta. Pitäjässä sijaitsivat Suomen ensimmäinen tekokuitutehdas Kuitu Oy, Vuoksenniska Oy:n Imatran rautatehdas, Outokumpu Oy:n kuparitehdas ja rikkidioksiditehdas sekä Enson perunapolttimo. Tärkein syy Vuoksenlaakson laajalle teollisuustoiminnalle oli energian saanti Vuoksen vesivoimaa valjastamalla. Runsaan teollisuuden johdosta Jääski erosi viimeisinä vuosina huomattavasti Karjalan muista maalaiskunnista. Tehtaat tarjosivat teollisuustyöpaikkoja myös naisille. Toisaalta Jääsken maa- ja karjatalous olivat edistyksellisiä ja maatalouden koneistamisessa se kuului Viipurin läänin pitäjien kärkipäähän.

Tilanne sotien jälkeen: Suurin osa Jääsken pinta-alasta jäi Neuvostoliiton puolelle ja vain noin 11 % jäi Suomen puolelle. Kunnalla ei ollut tämän jälkeen elinmahdollisuuksia ja sen jäljelle jääneet varat käytettiin pääosin Imatran kauppalan perustamiseen. Kyliä jäi Imatran ja Lappeenrannan alueille. Asukkaiden sijoituskunnat 1939 jälkeen: Elimäki, Anjala, Kuusankoski, Iitti. Paljon asukkaita siirtyi Imatra-Joutseno alueelle sekä mm. Outokummun kuparitehtaan myötä Harjavaltaan ja muille evakkopaikkakunnille Satakuntaan ja Enso-Gutzeitin tehtaille eri paikkakunnille.

Muuta merkittävää

Liikenneolot olivat Jääskessä erinomaiset; rautatie Viipuriin ja pohjoiseen sekä maantiet takasivat hyvät mahdollisuudet kehittyä. 1885 valmistunut Vuoksen yli johtanut silta oli aikanaan Suomen pisin maantiesilta. Sen lähellä sijaitsi arkkitehti A.F. Granstedtin suunnittelema Jääsken kirkko. Vuonna 1844 valmistuneeseen kirkkoon mahtui 2000 kuulijaa.

Jääski-seura

Facebook: Juuret Jääskessä

jasen.jaaski@gmail.com

Jääsken sukuja ja henkilöitä

Jääsken yleisimpiä sukunimiä vuonna 1939 ovat olleet Rossi, Henttonen,  Jyrkinen,  Hämäläinen, Miettinen,  Hallikas, Ikävalko, Viskari, Komi, Virolainen, Ahvonen,  Ahtiainen ja Monto.
Lähde: Sukunimi-info

Tunnettuja jääskeläisjuurisia:

Valtioneuvos Riitta Uosukainen (Villikan sukua)
Puhemies Anu Vehviläinen
EU-parlamentaarikko, kansanedustaja Kyösti Toivonen
Kansanedustaja Juho Kuittinen
Päätoimittaja Antti O. Arponen
Urheilutoimittaja Anssi Kukkonen
Matkailuyrittäjä Saimi Hoyer (Komin sukua)
Laulaja Koop Arponen
Rapartisti Yeboyah (Kuukan sukua)
Valokuvataiteilija Raakel Kuukka
Matkailuyrittäjä Irja Siikava