Johannes, tarkistettu / naisen puku

Marraskuussa 2014 pidettiin Piikkiössä tiedotustilaisuus Johanneksen kansallispuvuista. Paikalla olivat tutkija Leena Holst ja kansallispukukonsultti Taina Kangas. He esittelivät paikalla olevalle melko runsaslukuiselle yleisölle Kansallismuseon kokoelmista löytyneitä Johanneksen ja Viipurin läänin alkuperäisiä vaatekappaleita kuvina.

Tämän jälkeen Johannes-Seura teki päätöksen valmistaa naisen pukukokonaisuus, ja projekti alkoi syksyllä 2015. Pääsin seuramme toimikunnan jäseneksi. Saimme projektiimme EU-rahoitusta, ja se sääteli toimintaamme ja aikatauluja. 

Projektimme puitteissa myös meillä ”maallikoilla”oli mahdollisuus käydä Orimattilan museossa yhdessä tutkijan, kansallispukukonsultin ja mallipukuja työstävien kanssa. Oli mielenkiintoista nähdä noita alkuperäisiä esikuvavaatteita ja miten tarkasti niitä seurattiin pukua työstettäessä.

Projektiin sisältyi myös koulutusta. Niihin osallistui sekä asiasta kiinnostuneita että kansalaisopistoissa opettavia tahoja. Näissä koulutuksissa meidät tutustutettiin puvun materiaaleihin ja työtekniikoihin kädestä pitäen, ja kuulimme projektin etenemisestä. 

Kansallispuvun syntymäpäivänä 5.8.2017 puku julkistettiin seuramme pitäjäjuhlilla monisatapäisen yleisön edessä. Tilaisuudessa puvun esitteli kansallispukukonsultti Taina Kangas. Sen jälkeen toinen puvuista meni museoon ja toinen seuramme toimistoon, jossa se on esillä vitriinissä.

Jo projektin aikana olin päättänyt, että haluan valmistaa tuollaisen puvun itselleni perinteisiä käsityötekniikoita kunnioittaen. Syksyllä 2018 alkoi Turun työväenopistossa Anna-Liisa Heinosen johdolla kurssi, jolle ilmoittauduin. Ensimmäisenä alkoi paidan valmistus. Syksyn pimentyessä totesin, että olisi ollut ehkä viisasta tehdä tällaista käsityötä nuorilla silmillä ja päivänvalossa. Avuksi oli otettava suurennuslasi, otsalamppu ja kaikki muut mahdolliset valolähteet. Eikä paidassa ollut edes mitään ihmeellisiä koruompeleita tai kirjailuja. Se kuitenkin valmistui syksyn aikana ja pääsin ompelemaan hametta. Kangaspuissa en ole kutonut kuin mattoja, joten päädyin ostamaan hamekankaan ja onnekkaana sain hankittua sen Soja Murrolta, samoin esiliinakankaan. Hameen ompelu oli jo silmien kannalta helpompi juttu, ja alkuvuodesta 2019 oli hamekin valmis. Kevään aikana valmistui liivi ja esiliinakin. Valoisuuden lisääntyessä aloitin myös mustasta silkkilangasta virkkaamaan helttuhattua ja senkin sain valmiiksi ennen kesää. Kevään aikana ehdin myös ”solmia” sukkasiteet ja hankkia silkkihuivin. Alushame oli entuudestaan Räisälän pukuuni tehty.

Karjalaisilla kesäjuhlilla kesäkuussa ja Johannes-Seuran 70-vuotisjuhlilla elokuussa 2019 minulla oli kunnia pukeutua itse tekemääni uuteen kansallispukuun.

Syksyllä 2019 pukuprojektini jatkui ja valmistin sarkaröijyn ja aloitin silkkiröijyä. Keväällä 2020 koronavirus keskeytti työväenopiston kurssit ja silkkiröijy on hihojen sovitusta vaille valmis. Tarkoitus oli saada se päälle tämän kesän Karjalaisille kesäjuhlille, mutta eihän niitäkään ole.

Joka tapauksessa olen joka kerta kokenut ylpeyttä pukiessani tämän puvun päälleni. Meillä molemmilla on juuret samassa pitäjässä kauniissa Karjalassa.

 

Hannele Kajander

 

Puvun on koonnut kansallispukuraati, asiantuntijana Leena Holst. Tilaajana oli Johannes-Seura ja puku julkistettiin 5.8.2017.

Toisin kuin vanhempi Johanneksen naisen puku, tämä edustaa savakkopukujen perinnettä, ja etenkin kangasvalinnoissa (silkkiä ja muita ostokankaita) se osoittaa Johanneksen olleen merenrantapitäjänä ja Viipurin läheisyydessä tiiviisti yhteydessä ulkomaailmaan.

Pukuun kuuluu pellavainen vajaahihainen paita, vadelmanpunainen tankkiliivi, kaksi hamevaihtoehtoa (puna-valkoraitainen ja musta) ja kaksi esiliinavaihtoehtoa (valkea pellavainen ja pystyraitainen puna-valkoinen) sekä sarka- ja silkkiröijyt. Aikuisella naisella on päässään silkkilangasta virkattu helmikoristeinen helttuhattu eli natsi, tytöillä silkkiset nauhat. Jalkineet ovat mustat, sukat sileää neuletta, värivaihtoehtoja peräti kolme (musta, punainen ja valkoinen).

Puvun ohjeita välittää ja lisätietoja antaa Johannes-Seura.

Lähteet: Johannes-Seura, Kansallispukukeskus

helttuhattu
helttuhattu päältä