Muinais-Karjala

Eduskunnan puhemies Muinais-Karjalan puvussa

Perheeni saapui paikalleen evakkoon Imatralle jatkosodan jälkeen. On tyypillistä, että kansallispuku hankittiin heti kun mahdollista. Se oli kuin vaikeuksien voittamisen symboli.

Oma ensimmäinen pukuni oli Kirkkonummen puku. Lasten puvuissa ei ollut valinnan varaa. Sitä seurasi jatkuva sarja Jääsken pukuja. Alla olevassa kuvassa on lehtorielämäni aikainen puku keväältä 1979. Toinen kuva esittää juhannusjuhlaa Lappeenrannan Myllysaaressa, missä juhannuskokon sytytti tykin laukaus, johon annoin merkin – tietysti Jääsken puvussa. 

Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaan valmistui Muinais-Karjalan pukuni, joka sittemmin on ollut perusvaatteeni. Huomasin eräästä virallisesta CV:stä kannanoton: Uosukainen pukeutuu usein kansallispukuun…

Kelpaa pukeutua. Materiaalit, värit, työtavat tekevät karjalaiselle naiselle oikeutta ja antavat ylväyttä.

 

Riitta Uosukainen, valtioneuvos 

 

Kuvat: Riitta Uosukaisen kotialbumi

Itäsuomalaista ristiretkiaikaa 1200-luvulla edustava Muinais-Karjalan puku perustuu pääosin laatokankarjalaisiin hautalöytöihin. Rekonstruktio valmistui 1952, ja sitä oli suunnittelemassa myös mm. Tyyni Vahter. Koska puku suunniteltiin käyttöön, juhlapuvuksi, siinä päädyttiin hautalöydöistä poikkeaviin ratkaisuihin esim. päällyshameen leikkauksen suhteen.

Pukuun kuuluu valkea pellavainen tai villainen aluspaita, tummansininen lautanauhoin reunustettu olkainhame, valkea, runsaasti pronssikierukkakoristeltu esiliina, valkoinen villavaippa ja valkoinen villahuntu. Korustoon kuuluu kaulanauha metallilaatoin, paidan pieni solki, suuri hevosenkenkäsolki vaipan kiinnitykseen, hunnun kiinnityssolki, hopeasykerö huntua koristamaan sekä rintakorusto, joka koostuu kahdesta kupurasoljesta, niitä yhdistävistä ketjuista sekä niissä riippuvista puukosta, korvalusikasta ja linturiipuksesta.

Muinais-Karjalan puvun korustoa myy Kalevala Koru.

Lähteet: Sinihameet kultavyöt -suomalaisia muinaispukuja (2003)

 

13-vuotias Riitta Vainikka vuonna 1955
Kevät 1979, Jääskessä tietenkin!
Juhannus Myllysaaressa vuonna 1986