Pyhäjärvi / naisen puku

Krista Mikkonen Peräpohjolan kansallispuvussa ja Satu Hassi Pyhäjärven kansallispuvussa.
Kansanedustajat Hanna Halmeenpää, Outi Alanko-Kahiluoto, Satu Hassi ja Krista Mikkonen valmistautumassa Linnan juhliin.

Minulla on äitini 1960-luvulla hankkima Pyhäjärven kansallispuku. Äitini käytti pukua ahkerasti mm. Pirkanmaan sairaanhoito-oppilaitoksen juhlissa toimiessaan kyseisen oppilaitoksen opettajana ja rehtorina.

Kansallispuku ei ole minulle ominainen vaate, mutta silti valitsin sen juhla-asukseni vuonna 2017 presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle Suomen 100-vuotisjuhlaan. Yhdessä neljän muun vihreän kansanedustajakollegan kanssa päätimme pukeutua kansallispukuihin, joko juuristamme kertoviin tai suvusta perittyihin. Tämä oli osoituksemme arvostuksesta perinteisiin ja maamme 100-vuotiaaseen historiaan.

Äitini perusteli aikanaan Pyhäjärven puvun valintaa omilla sukujuurillaan, mutta en ole varma, mahtoiko hän sekoittaa Säkylän Pykäjärven ja Viipurin läänin Pyhäjärven – äitini isä kun on vahvasti satakuntalaista sukua. Yhtä kaikki, puku on kulkenut nyt 60 vuoden ajan perheemme naisten yllä. Myös nuorempi tyttäreni on 1990-luvulla käyttänyt mummunsa kansallispukua tamperelaisten musiikkiluokkien kuorojen esiintymisissä.

Satu Hassi, kansanedustaja 

 

Tyyni Vahter kokosi puvun vuonna 1935. Tarkistusta sille ei ole tehty.

Pyhäjärven hartuushameen alaosa on tiuhaan laskostettua tummansinistä villakangasta, helmassa punainen verkakaitale. Hartuukset ovat punaista verkaa ja reunustettu punavalkoraitaisella nauhalla. Paidan rannekkeissa ja halkion sekä niukan kauluksen ympärillä on sinistä ja punaista kirjontaa. Halkio suljetaan kookkaalla hopeasoljella. Esiliinan alaosa on koristettu tummanruskeilla nyytingeillä, jotka vuorottelevat sini-punaisten kirjontaraitojen kanssa. Pukuun kuuluu myös messinkisolkinen lappavyö ja vyölliset, eli neulakotelo, pieni puukko ja tuluskukkaro. Lapset pukeutuvat puvun kanssa punaisiin silkkinauhoihin, nuoret neidot punaverkaiseen tinanastasäppäliin ja aikuisen naisen päähine on pitkulaiseksi laskostettu pienhuntu, joka puetaan peittämään jakausta. Puvun kanssa käytetään valkeita sukkia ja mustia nauhakenkiä tai nahanvärisiä lipokkaita.

Pukua myy Suomen Perinnetekstiilit Oy

Lähteet: www.kansallispuvut.fi, www.kansallispuvussa.com, Suomen Perinnetekstiilit Oy, Karjalaisia Kansallispukuja (1982), Kansallispukuja Suomesta (1994), Kaukonen (1985).