Lappee, tarkistettu / naisen puku

Aloitin tanhun 10-vuotiaana. Sitä ennen minulla ei ollut suhdetta kansallispukuihin, mutta sen jälkeen suhde on ollut syvä ja kestävä. Ensimmäisinä harrastusvuosinani tanssin seuralta lainatussa Keski-Suomessa sekä omassa feresissäni, kunnes rippilahjaksi sain ikioman Kymenlaakson. Se teetettiin Vuorelmalla Lahdessa mittatilaustyönä, ja se istuikin kuin valettu seuraavat parikymmentä vuotta. Aktiivisten tanhuvuosien varrella piti joskus lainata ryhmän yhteisiä pukuja, jolloin tutuksi tulivat Seiskari, Häme ja Tuuteri. Mikään ei tietenkään koskaan vetänyt vertoja omalle puvulle.

Olen Kouvolasta kotoisin, ja siksi Kymenlaakso oli ensimmäiseksi kansallispuvuksi luonteva valinta. Olin vahvasti sitä mieltä, että pukuni pitäisi kertoa juuristani ja kotipaikastani. Jo lapsena kiinnostuin pukuperinteestä laajemminkin ja pidin ala-asteella esitelmänkin suomalaisista kansallispuvuista. Säppälit, tanut ja rekot samoin kuin itäisten ja läntisten pukujen tyylierot olivat minulle kuin yleistietoa. Onneksi samanhenkinen ystäväpiirini jakaa tämän saman osaamisen. Kaikki tietävät, mitä tarkoitetaan vaikkapa Johanneksella tai Koivistolla. Eiväthän ne ole mitään ihmisten nimiä, vaan pukujen. Tanhureissuissa kansallispuku muuttui välillä vähän arkiseksikin asuksi, jonkinlaiseksi uniformuksi. Ajattelin nuorempana, että isoihin juhliin en ainakaan kansallispukua laita, koska se ei tuo minulle juhlafiilistä, vaan pikemminkin hikisen edustusolon. 

Kun uuden kansallispuvun hankinta tuli ajankohtaiseksi, halusin ehdottomasti tarkistetun puvun. Kun pukujen tekotavat ovat palautuneet kansanomaisiksi, niiden upeat käsin tehdyt yksityiskohdat hivelevät silmää. Vanha Kymenlaaksoni ei ole tarkistettu versio, ja se on pitkälti ommeltu koneella. Kymenlaaksosta on olemassa nykyään myös tarkistettu versio, mutta halusin vaihteeksi jonkin toisen puvun tällä kertaa.

Isäni on kotoisin Lappeesta, joten Lappeen puku tuntui hyvältä ja oikealta vaihtoehdolta. Lappeen puku on tarkistettu 1989, ja se on edelleen melko harvinainen näky. Puvun pikkuisen persoonallinen ulkonäkö myös miellytti silmääni, joten päätin haluta Lappeen puvun. Halusin myös kokeilla, osaisinko tehdä puvun itse. En ollut aiemmin kansallispukua ommellut, mutta sen verran pysyy neula kädessä, että päätin yrittää. Ostin tarvikkeet Lappeenrannan Taito-shopista aina yhteen osaan kerrallaan, jotta projekti pysyisi paremmin hallinnassa. Puvun teko-ohjeet ovat kattavat ja yksityiskohtaiset, joten vähemmälläkin ompelukokemuksella pärjäsi oikein hyvin. Ensimmäisenä aloittamani paita ei kuitenkaan ottanut valmistuakseen, joten tein välillä hameen, tanun, taskun ja esiliinan. Liivin teonkin olin jo aloittanut, kun päätin ostaa paidan valmiina. Tässä vaiheessa pukuprojektini oli kestänyt jo muutaman vuoden, joten alkoi olla iso halu saattaa se päätökseen. Viimein kunnolla motivoiva deadline ilmestyi viime kesänä, jolloin tanhuryhmäni sai nopealla aikataululla kutsun esiintymään Latvian Mazirbeen. Kyseessä oli liiviläisen kulttuurin juhla, jonne nimenomaan toivottiin esiintymisasuiksi kansallispukuja. Niinpä se liivikin vihdoin valmistui ja puku oli vihdoin kokonainen. Mazirben reissu oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja kansallispukuni tulikaste täydellinen. Se päällä olin ylpeästi suomalainen, ja kyllä se tanhuihinkin taipui. Uuden puvun aion jatkossakin pukea päälleni juhliin ja muihin sopiviin tilaisuuksiin.

Tuija Malinen, projektiassistentti ja kansantanssija

Kuvat: Tuija Malinen

Tyyni Vahter kokosi Lappeen naisen puvun vuonna 1952 Kotiseutuyhdistys Lappeen Kilta ry:n tilauksesta. Pohjana oli museoitujen vaatekappaleiden lisäksi Magnus von Wrightin piirroksia ja luonnoksia hänen matkaltaan Etelä-Karjalaan ja Kannakselle 1860-luvulla. Tarkistus tehtiin vuonna 1989 Etelä-Karjalan kotiteollisuusyhdistys ry:n pyynnöstä. Kansallispukuraadin asiantuntijana toimi Leena Pursiainen.

Puvun hame on ripsiksi kudottua raidallista villapalttinaa, pääväreinä sininen ja punainen, joukossa myös keltaista. Liivi on pitkähkö tankkiliivi mustaa kamlottia, suljettu piilohakasilla. Valkoisessa paidassa on vajaamittaiset, poimutetut hihat ja matala pystykaulus. Halkio on suljettu yhdistävällä reikäompeleella. Leveä ruudullinen esiliina on silkkitaftia, mutta myös valkoista pellavapalttinaista voi käyttää. Tasku on koottu sinivoittoisista parkkumitilkuista, ja se kiinnitetään vyötärölle pirtanauhalla. Pukuun kuuluu myös puuvillapalttinainen ruutuhuivi tai musta silkkihuivi. Neidon päähine on punaiset silkkinauhat. Aikuisella naisella on kaksi päähinevaihtoehtoa: pitkäpesäinen tanu nyplätyllä pitsillä tai mustasilkkinen päähinehattu, jossa on reunassa kapea ostopitsi ja takana puoliselkään ulottuvat silkkinauhat. Puvun kanssa käytetään valkeita sukkia ja mustia nauhakenkiä.

Pukua myy Taito Etelä-Suomi (Lappeenranta)

Lähteet: www.kansallispuvut.fi, Stenberg (1999)