Räisälä / naisen puku

Ensimmäisen kansallispukuni sain ollessani noin kymmenvuotias. Se on Vuorelman valmistama Munsalan puku, joka on minun jälkeeni kiertänyt nuoremmilla serkuillani sekä heidän tyttärillään ja on nyt jo heillekin jäänyt pieneksi. Seuraavaksi sain äitini nuoruudenaikaisen Viipurin uusitun. Kun kasvoin ulos siitäkin olin ilman pukua.

Valmistuin askartelunohjaajaksi Valtion askartelunohjaajaopistosta jouluksi 1973 ja aika pian Lopen Opisto palkkasi minut tuntiopettajaksi kaikenkarvaisia käsitöitä ohjaamaan. Kansanomaiset nauhat ja nypläys liittyivät myös rinnakkaisryhmien kansallispukuihin.

Vuosikymmenen lopulla Riihimäellä oli nypläyskurssi pitsipuoti Skriinissä, jossa Inga Pentikäinen opetti nyytinkien nypläämistä ja niin sain tämänkin taidon hyppysiini. Kahden viikonlopun päivät eivät ihan riittäneet, vaan Inga opetti minua kirjekursilla parin vuoden ajan: minä nypläsin pätkän ja lähetin Ingalle, joka kirjoitti korjaukset ja joskus vasta neljäs versio kelpasi. Näin sain mallipätkät myös Räisälän nyytinkeihin.

Keväällä 1982 nypläys- ja askarteluoppilaideni töitä oli Opiston kevätnäyttelyssä. Kevätjuhlan jälkeen opettajat kukitettiin ja valokuvattiin. Minä pääsin kuvaan kahden tekstiiliopettajan kanssa. Heillä oli yllään kansallispuvut ja minulla omatekoinen pumpulimekko. Tuo valokuva harmitti minua siinä määrin, että päätin seuraavana keväänä omistavani kansallispuvun.

Vanhempani ja kaikki neljä isovanhempaani ovat syntyneet Räisälässä, joten ei ollut epäilystäkään minkä puvun valitsen. Vuorelman ohjeita mukaillen aloin Räisälän kansallispuvun valmistuksen: Mustaa villakangasta puihin ja kutomaan! Sinä kesänä hellettä riitti. Työpäivän jälkeen pyöräilin kirkonkylältä lapsuudenkotini vintille kutomaan.

Pikkuhousut ainoana verhonani heittelin sukkulaa ja mietin homman järjellisyyttä (toiset makoilivat rannalla auringossa). Syksyllä vetopoimutin kankaan ja ompelin hameeksi. Venäläisestä puolipellavasta ompelin paidan ja pellavapalttinasta essun. Liivin ompelin museoliivin mukaan ilman olkasaumoja ja muotolaskoksia.

Opettajatoverini kanssa matkustimme usean kerran Helsinkiin Kansallismuseoon ja Museovirastoon vanhoja pukuja ja kuvia katselemaan. Syksyn kuluessa pukuni valmistui niin, että itsenäisyyspäivänä se oli ylläni, tosin esiliina oli nyytinkejä vailla. Nekin valmistuivat seuraavaksi kevääksi.

Paljinsoljen valmisti Sajakorun kultaseppä Kalevi Kurtén, joka asui siihen aikaan Lopella. Sukat neuloin Suomalaisen sukkakirjan perusohjeella ja sukansiteiksi pujottelin punamustat peukalonauhat.

Samoihin aikoihin äidilläni oli poppanakangas puissa ja hän kutoi vanhoista lakanoista valkoista. Naapurin rouva oli leikkuutalkoissa ja erään kerran, kun satuin paikalle, puhe siirtyi vanhoihin riepuihin ja äiti muisti isosetäni jäämistöstä pelastamansa vaatelaatikon, joka sisälsi mm. käsinkudottuja pellavalakanoita, pääntiettömän orsikkopaidan ja käytetyn ”kivijalkapaidan”. Lisäksi laatikossa oli äidille tuntematon vaatekappale: harmaalla reikäompeleella kahdesta kappaleesta yhdistetty nelikulmainen liina. ”Tää on niin mitätön kappale, jot ei täst kannata kuvetta leikata!”

Minulta oli taju lähteä, kun tunnistin HUNNUN, alkuperäinen räisäläinen vaimon huntu! 2011 törmäsin netissä blogiin, jossa oli kuvat sidotusta Räisälän hunnusta! Siitä paikasta otin yhteyttä Soja Murtoon ja niinpä lähetin perintöhuntuni hänelle sidottavaksi ja Liisan päivänä äänitin karjalaisen runolevyn, jonka kannessa olen puvussani huntuineni, kaikkineni.

Tekstiilikulttuuriseuran kuukauden tekstiilinä marraskuussa 2014 Soja Murto esittelee Räisälän hunnun eli isosetäni anopin, 1861 syntyneen Katrin hunnun, jota olen käyttänyt ja edelleen käytän, kunnes saan uuden hunnun valmiiksi.

Liiviä olen myös muokannut museopuvun suuntaan, kauluksen säämiskän vaihdoin akkanauhaksi, etureunat kanttasin punaisella veralla ja hakaset öysin anoppi-vainaan nappirasiasta.

Pukuani käytän aina kun on mahdollista juhlapukuna sekä esiintymisasuna (harrastan laulua ja lausuntaa). Varsinkin huntu päässäni tunnen kuuluvani räisäläisten naisten vuosisataiseen ketjuun.

Liisa Mäkelä, askartelunohjaaja ja eläkeläinen

Kuvat: Liisa Mäkelä

Räisälän puku saattaa olla vanhin kansallispukumalleistamme, sillä Kaukosen (1985) mukaan Suomalaisen tyttökoulun oppilaat valmistivat sitä jo vuonna 1884 mallinaan Ylioppilasosakuntien museon kokoelmissa ollut kansanpuku. Helmi Vuorelman tuotannossa puku on ollut ainakin vuodesta 1937. Mallia ei ole tarkistettu eikä siitä ole julkaistu tutkimuksia. 

Puvun hame on tiuhasti vetopoimutettua ja laskostettua mustaa villakangasta, ja sen helmassa on leveähkö punainen verkareunus. Liivi on samaa kangasta, reunustettu punaisella villanyörillä ja kauluksen kohdalta kirjotulla säämiskäkaitaleella. Kiinnittimenä on kookkaat vaskihakaset, joiden alla on keltaisella langalla kiinnitetty punainen verkalappu. Paita on yksinkertainen ja koristelematon, kannakselaista kapeakauluksista mallia. Alueelle tyypillinen kookas halkio suljetaan suurella hopeisella paljinsoljella. Esiliina on valkea ja puolivälin alapuolelta nyytinkipitsein raidoitettu ja reunustettu. Vuorelman tuotannossa olevassa puvussa nämä pitsit ovat valkoisia, mutta esikuvapuvun mukaan ne olisivat hopeanharmaat. Neidon päähine on tinanastainen säppäli punaista verkaa. Aikuinen nainen pukeutuu laskostettuun suurhuntuun, jota koristaa yhdistävä reikäommel. Sukat ovat valkoiset ja kengät joko mustat nauhakengät tai nahanväriset lipokkaat.

Pukua myy Suomen Perinnetekstiilit oy. 

Lähteet: www.kansallispuvussa.com, Suomen Perinnetekstiilit Oy, Kaukonen (1985)